Shabbat Shalom !

Rakastuin.

Tämä maa on erityinen, en osaa sitä sen paremmin sanoa. Melkein jo itkinkin kun yöllä saavuin taksin ajaessa kahtasataa kohti Jerusalemia ja silloin viimein sen tajusin. Israelissa. Huoneeseeni kävellessä katselin viereisten kukkuloiden rinteillä loistavia pieniä valopilkkuja ja kuuntelin ympärilläni kuiskailevaa hiljaisuutta. Sellanen rauha, mitä en ole ehkä koskaan ennen kokenut, lepää tämän kaupungin yllä vaikka toisin voisi ajatella. Kadulla vastaan tulee kipapäisiä pikkupoikia, ortodoksijuutalaisia kiharoineen, hunnutettuja musliminaisia, mustia, valkoisia ja aasialaisia, sotilaita kiväärit olalla, ihmisiä kaikista kulttuureista, kieliryhmistä ja taustoista. Kaikki kantaa mukanaan tarinaa. Juuri niistä haluan ymmärtää lisää.

           Ensimmäiset päivät on hurahtaneet ohi opetellessa talon tavoille, tutustuessa ihmisiin ympärillä ja Jerusalemin katuja kierrellessä. Täällä on minun lisäksi tällä hetkellä 7 muuta vaparia; Etelä-Koreasta, Hollannista, Ecuadorilta ja Israelista. Kaikki on ollut todella ystävällisiä ja toivottaneet tervetulleeksi pieneen perheeseen. Paikkana tämä on tosi ihana, sijaitsee Jerusalemin länsipuolella mutta kuitenkin hyvien bussiyhteyksien vierellä joten kulkeminen on ollut helppoa. Kaikenkaikkiaan täällä on noin 250 vakituista asukasta joilla kaikilla on jonkin asteinen kehityshäiriö. Tulen työskentelemään ns. ''kehittyneimmän'' ryhmän kanssa, eli kommunikointi, kävely, syöminen ym. onnistuu itsenäisesti. Työntekijöillä on omat työtehtävät ja meillä omat. Autetaan pienissä jutuissa, välitetään ja annetaan asukkaille laatuaikaa osoittaen että he ovat erityisiä. Kävelyitä alueen ympäri, pelaamista ja palapelejä, harjataan hiuksia, autetaan pukemisessa, juodaan kahvia, lakataan kynsiä... Maanantaina se rumba sitten alkaa! Alku on ollut lupaava mutta myös haastetta on löytynyt pitää kaikki ajatukset ja tunteet kasassa kun kaikki mitä näkee ei olekkaan niin helppoa ja yksinkertaisesti olankohautuksella ohitettavissa. Mutta tiedän että tulen oppimaan jotain uutta näiden erityisten ihmisten silmillä katsoen ja sukeltamalla kohti sitä tuntematonta mikä edessä odottaa. 

                    
                  

               

           

I fell in love. This land is special somehow, can't really describe it. I almost cried when I arrived and finally understood that I wasn't just dreaming anymore. Israel, here it was. I was walking to my room looking down to the hills seeing all the little lights from the houses next to each other and there was I, surrounded by this quiet peace. I've never felt like that before but this peace just lies over the city. Everyone carries a story. Walking on the street and seeing all these different people coming from all kind of backgrounds and cultures makes me feel like here is where I belong too.
            First days have gone past before I realized it. Now I've just been learning how things work here and getting to know people around me and of course exploring the new city. Got lost only few times. 
There is 7 other volunteers working here with me, they come from South-Korea, Netherlands, Israel and Ecuador. They are wonderful and have helped me so much. As a place to work this is quite ideal I would say. Everything you need has been taken care of and it's easy to get to the center too. There is about 250 residents living here all of whom have some kind of development disability. Workers have their own duties and we volunteers have our own. We are here to help the residents and to give them quality time, showing love and caring. It's been a good start here even though it has been a little bit hard for me emotionally to control all I've been feeling and thinking and seeing while being here. But I have lots to learn through these special people by diving into whatever is ahead of me.  

Love, Emma